Kolumnit
Työtä vakauden eteen
Politiikan syksy eduskunnassa on alkanut vauhdikkaasti. Keskustelua on hallinnut edelleen vahvasti Euroopan taloustilanteen epävakaus ja yksittäisten maiden rahoitusongelmat. Kreikka alkaa olla monelle jo lähes kirosana. Ensimmäisestä Kreikan takauspaketista päätettiin eduskunnassa yli vuosi sitten. Silloin ostettiin aikaa, jotta Suomessa edellisen taantuman jälkeen alkanut orastava talouskasvu lähtisi liikkeelle.
Kreikan velkaan ei lähdetty takaajaksi säälistä tai solidaarisuudesta toista euromaata kohtaan, vaan silkasta itsekkyydestä antaa suomalaiselle elinkeinoelämälle mahdollisuus nousta taantumasta. Haluttiin myös turvata mahdollisimman monen suomalaisen perheenisän tai -äidin työpaikka ja pitää asunto- ja muiden lainojen korkokehitys kurissa. Lue lisää
Ikääntyville muutakin kuin taitetun indeksin korjaaminen
Viime vuosien ajan on maalattu mörköä siitä mitä seuraa, kun väestö ikääntyy ja suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Ei tietenkään ole mikään uutinen, että eläkkeelle siirtyvien, aktiivisen työelämän jättäneiden virkeiden senioreiden määrä lisääntyy. Vaan seuraako siitä välttämättä uhkakuvien mukaista kurjuutta, on jo kyseenalaisempaa. Nyt ennakoidaan suuria nousuja sekä työnantajien että palkansaajien eläkemaksuihin, koska eläkeläisten määrä kasvaa ja palkansaajien määrä pienenee. Mainittua väestökehitystä ei voi kiistää, mutta voidaan kysyä, missä ovat suurten ikäluokkien maksamat eläkemaksut? Lue lisää
Yritysten asemaa parannettava ympäristölainsäädännössä
Ympäristölainsäädännön määrä on lisääntynyt EU-tasolla ja Suomessa joudutaan muokkaamaan kansallista lainsäädäntöä samaan tahtiin. Kiire näkyy ja huono valmistelu johtaa uuteen työhön, kuten viimeksi paljon julkisuutta saaneessa haja-asutusalueiden jätevesijupakassa. Eduskunta säätä lakeja eikä pääse vaikuttamaan ministeriöissä tehtävien asetusten muotoon. Lue lisää
Ympäristölainsäädännön määrä on lisääntynyt EU-tasolla ja Suomessa joudutaan muokkaamaan kansallista lainsäädäntöä samaan tahtiin. Kiire näkyy ja huono valmistelu johtaa uuteen työhön, kuten viimeksi paljon julkisuutta saaneessa haja-asutusalueiden jätevesijupakassa. Lue lisää
Lakko ei lyö leiville vaan kintuille
Tänäkin keväänä on kuultu lakkouutisia vähän väliä. Eräs työtön työkykyinen ja kovasti työhaluinen sanoi minulle, että on käsittämätöntä miten itsekkäistä ja ulkopuolisesta mitättömiltä tuntuvista asioista nykyään lakkoillaan. Jos palkankorotuslinja noudattelee 0,5-1 prosentin korotuksia on sellaisten marginaalien puitteissa turhaa lakkoilla. Lue lisää
Eduskunnassa käsitellään parhaillaan valtioneuvoston maaseutupoliittista selontekoa, Maaseutu ja hyvinvoiva Suomi. On välttämätöntä tehdä toimenpiteitä jotka parantavat elämisen laatua maaseudulla ja kehittävät maaseudun elinkeinoja. Valiokunta käsittelyn aikana ymmärsin, että oman maakuntamme maaseudulla on paljon paremmat edellytykset menestyä tulevaisuudessa kuin monella muulla sisäsuomen maakunnalla. Edellyttäen että ymmärrämme ne mahdollisuudet joita meillä on ja huolehdimme siitä, että maaseudullamme riittää asukkaita. Lue lisää
Pitkän poliisiurani aikana olen joutunut kohtaaman perheväkivallan uhreja ja tekijöitä sekä akuuteissa tilanteissa että myöhemmin rikosten esitutkintavaiheissa. Väkivalta toista ihmistä kohtaan on aina rikos, jota ei voi mitenkään hyväksyä. Kun läheinen ihminen pahoinpitelee toista, fyysisten vammojen lisäksi revitään rikki rakkaus ja onnelliselle parisuhteelle välttämätön turvallisuuden tunne.
Päijät-Hämeen vetovoimaa on kasvatettava tarjoamalla asumiseen tulevaisuuden vaatimukset täyttäviä asumismuotoja ja alueita. Hyvällä kaavoituksella ja asumisen suunnittelulla voidaan merkittävästi vaikuttaa asumisen ekologisuuteen. Hyvien liikenneyhteyksien ja varsinkin vähäpäästöisen raideliikenteen merkitys korostuu tulevaisuuden asuinpaikkoja valittaessa. Asumisen suunnittelulla on myös merkittäviä sosiaalipoliittisia vaikutuksia. Lue lisää
Yhteiskuntavastuuta ja rapsutusruutuja
Eduskunta päätti vihdoin viime viikolla kaupan aukioloaikojen vapauttamisesta. Nyt ihmiset voivat itse valita milloin ostosten teko kullekin parhaiten sopii. Tämä mahdollisuus helpottaa perheiden ajankäyttöä. Moitteitakin on kuulunut siitä, että ihmisiä ohjataan ostoksille pyhäpäivinä. Ostoksille ei ole kuitenkaan pakko mennä sunnuntaina, ihan vapaaehtoisesti voi mennä tai olla menemättä. Lue lisää

