Esittely
Olen kansanedustaja Kalle Jokinen
Synnyin Hämeen läänin Koskella vuonna 1961. Muutimme Lammille 1968, jossa kävin kouluni ja valmistuin ylioppilaaksi. Isäni Jaakko Jokinen oli maanviljelijä ja metallimies, äitini Anja-Marja Jokinen teki työuransa suurtalousemäntänä Helsingin yliopistolla. Nelipäisen ja joskus aika kovapäisenkin veljessarjan vanhimpana opin kantamaan vastuuta ja pitämään huolta muistakin kuin pelkästään itsestäni. Maaseudun kauneus, mutta toisaalta karut ja kovat olot antoivat minulle arvot, joiden varassa on ollut hyvä rakentaa elämääni, tehdä työtä ja hoitaa saamiani yhteiskunnallisia luottamustehtäviä.
Hoidan mielelläni yhteisiä asioita tärkeiksi kokemieni arvojen pohjalta. Olen vuodesta 2001 toiminut kaupunginvaltuutettuna sekä kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston johdossa kaupunkilaisten arkielämään liittyvien asioiden parissa. Seutuvaltuuston ja maakuntavaltuuston jäsenyys on kannustanut kehittämään koko maakuntaa.
Hämeen Kokoomuksen puheenjohtajana toimiessani sain tutustua ja vaikuttaa järjestötoimintaan koko vaalipiirin alueella Ypäjältä Hartolaan. Kokoomuksen Puoluevaltuuston ja Puoluehallituksen jäsenyys avasi näkökulman ja vaikutuskanavan valtakunnan politiikkaan sekä loi luottamukselliset suhteet puoluejohtoon. Olin ehdolla puolueen varapuheenjohtajaksi Tampereen puoluekokouksessa vuonna 2006.
Olin Kokoomuksen ehdokkaana vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Sain ensikertalaisena 4282 ääntä. Politiikan harrastuksestani tuli päätoimi noustessani varasijalta kansanedustajaksi vuonna 2009 Jari Koskisen siirryttyä pankkityöhön Lontooseen. Olen toiminut eduskunnassa lakivaliokunnan sekä liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenenä ja viihtynyt työssäni erittäin hyvin.
Politiikassa johtava periaatteeni on vanha intiaanien viisaus: Tämä maa ei ole vain perintönä isiltämme vaan myös lainassa lapsiltamme.
Harrastan rakentamista, vanhoja ajoneuvoja, musiikkia ja lionstoimintaa. Huumori kuuluu elämääni samoin kuin positiivinen asenne ja usko siihen, että aina pärjätään.
Karhu
Puu kaikissa muodoissaan on minulle tärkeä. Kiinnostus puuhun on perintöä edesmenneeltä isältäni, joka toimi kenttäsahurina. Lapsuuden kevättalvista on jäänyt mieleen sahaukset ja tuoreen pihkan voimaks tuoksu. Isältäni sain myös elämänohjeen, jonka mukaan ihminen osaa kaikkea mitä haluaa jos vain on valmis oppimaan ja rohkeutta tarttua uuteen.
Karhu on perheeni nimikkoeläin. Tämä karhu edustaa minulle perinteitä ja suomalaisuutta ja on erityisen rakas siksi, että isäni veisti sen minulle yön tunteina kuivurilla viljaa kuivatessaan vuonna 1965. Tässä karhussa on suomalaisuuden tavoin jotain ainutlaatuista ja karua kauneutta, valmiutta kohtaamaan järkähtämättä omilla jaloilla seisten sen mitä eteen tulee. Minulle se edustaa isänmaallisuutta ja on rakkain esineeni.
Edellä oleva karhutarina oli vaalilehdessäni vuonna 2007. Silloin toritapahtumassa Lammilla luokseni tuli minulle tuntematon vanha rouva, joka oli aamulla lehdestä lukemansa karhutarinan vuoksi lähtenyt minua tapaamaan. Hän ojensi minulle isänsä perintönä saamansa sormuksen, jonka kruunussa karhu kantaa poikaa. Kiitin häntä mutta sanoin, että en mitenkään voisi ottaa vastaan vahvaa tunnearvoa sisältävää sormusta. Rouva vaati minua ehdottomasti ottamaan lahjan vastaan ja sanoi, että heti tarinan luettuaan hän oivalsi sormuksen kuuluvan minulle ja toivoi sen tuovan onnea elämääni. Olin lahjasta liikuttunut. Käytin sormusta ensimmäisen kerran 9.9.2009, kun ojensin eduskunnassa valtakirjani puhemies Sauli Niinistölle ja aloitin työni kansanedustajana. Sen jälkeen olen käyttänyt karhusormusta vain kaikkein arvokkaimmissa tilaisuuksissa. Joka kerta kun laitan sormuksen sormeeni, muistan lämpimästi nyt jo edesmennyttä vanhaa rouvaa Lammilta.


