Kreikan velkaan ei lähdetty takaajaksi säälistä tai solidaarisuudesta toista euromaata kohtaan, vaan silkasta itsekkyydestä antaa suomalaiselle elinkeinoelämälle mahdollisuus nousta taantumasta. Haluttiin myös turvata mahdollisimman monen suomalaisen perheenisän tai -äidin työpaikka ja pitää asunto- ja muiden lainojen korkokehitys kurissa. Näillä perusteilla takauspäätöstä tehdessämme meitä moitittiin haihattelusta. Oppositio neuvoi jäämään pois takausvastuusta ja ajamaan Kreikan velkasaneeraukseen. Sen vaihtoehdon vaikutuksia Suomen taloudelle ja suomalaisille työpaikoille emme halunneet kohdata.

Mihin vuosi sitten tehty päätös on johtanut?

Vähemmän työttömiä

On käynyt kuten toivottiin: suomalaisten yritysten tilauskannat ovat parantuneet, korkotaso pysynyt alhaalla ja ennen kaikkea työttömyys on laskenut. Hämeen elinkeino- ja ympäristökeskuksen elokuun työllisyyskatsauksen mukaan Hämeessä on 2420 työtöntä työnhakijaa (12.1 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Hämeen TE- toimistoihin elokuussa 2895, mikä on 14.4 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Ilolla voi myös todeta, että nuorisotyöttömyyden määrä on vähentynyt alueellamme vahvemmin kuin koko maassa.

Jokaisen työttömyyden laskusta kertovan luvun takana on yksittäinen ihminen, jonka mahdollisuus toimeentuloon ja oman elämän rakentamiseen on parempi kuin aiemmin. Voidaan vain arvailla millaiset luvut olisivat käsillä ja mihin elämäntilanteisiin tuhannet ihmiset olisivat joutuneet, jos talouden vakautta ja kasvua tukevia päätöksiä ei olisi tehty.

Nyt taloustilanne Euroopassa on jälleen vakava.

Matokuurilla kasvuun

Viimeaikainen vakauskeskustelu on keskittynyt liikaa takuisiin. On itsestään selvää, että jos annetaan takaus pitää olla myös vakuus. Mutta inttäminen vakuuksista tai jopa niiden saaminen ei poista itse ydinongelmaa – huonoa talouden pitoa. Kreikan ja muiden talouttaan huonosti hoitaneiden maiden on yksinkertaisesti leikattava kulurakenteensa sille tasolle, mihin heillä on varaa. On myös saatava ihmiset tekemään työtä ja oivaltamaan miksi kannattaa maksaa yhteiskunnalle veroja.

Olin viime viikolla valiokuntavierailulla Latviassa, jonka talousongelmat ovat olleet viime vuosien aikana valtavat. Latviassa päätettiin tervehdyttää talous, ei devalvoimalla, vaan leikkaamalla julkisen sektorin kulurakennetta 30%. Matokuurilla Latviassa on nyt päästy kriisistä kasvu-uralle.

Latvia jätti esimerkiksi nostamatta Suomen sille vuonna 2009 lupaaman 324 miljoonan euron tukilainan, koska he eivät sitä tarvitse. On nostettava hattua latvialaisten poliitikkojen viisaudelle ja rohkeudelle puuttua ydinongelmaan ja jättää käyttämättä keinotekoinen rahan arvolla kikkailu sekä hätälainoituksella budjetin paikkailu. Näiden päätösten jälkeen Latviassa on tosin pidetty useita vaaleja ja vastuuta kantaneita poliitikkoja vaihdettu tiuhaan tahtiin, mutta se kuuluu demokratiaan.

Suomessa talouden ydinongelma tulee olemaan myös julkisen talouden kulurakenne. Julkisten palvelujen tason säilyttämiseksi on meillä oltava enemmän ihmisiä, jotka haluavat tehdä töitä ja maksaa veroja.

Ylikouluttaminen kostautuu

Olen viime viikkoina keskustellut useiden yrittäjien kanssa. Heidän suurin huolensa on työhönsä sitoutuneiden työntekijöiden löytäminen. Saman ongelman kanssa painii autokorjaamo, LVI-, betoni-, kuljetus- ja maanrakennusalan yritys. Mitään supermiehen kykyjä työntekijältä ei vaadittaisi. Riittäisi, että tulee työmaalle silloin kun on sovittu, tekee ne tehtävät joita on annettu ja osoittaisi työn laadulla ammattiylpeyttä. Näiden keskustelujen jälkeen ihmettelin, mikä on nuoriin miehiin mennyt jos ei enää autoilla ja kaivureilla työskentely kiinnosta.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän yksi ongelma on ylikouluttaminen ja sitä seuranneet eri ammattien arvostuskäsitykset. Jokin aika sitten televisiouutisissa esiteltiin Pauligin Venäjälle avaamaa kahvitehdasta, jonka työntekijät olivat lähes poikkeuksetta korkeakoulutettuja tehtävästä riippumatta. Meillä se tuskin olisi mahdollista. Kaikki työ ja työtehtävät ovat arvokkaita. Niin kauan kun ihmiset ovat valmiita tekemään töitä ja maksamaan veroja ei meillä ole mitään hätää.

Kunta kentässä tarvitaan toki muutoksia. Palvelutarpeen odotetaan lisääntyvän huoltosuhteen heikentyessä.

Kun työssä käyviä veronmaksajia on tulevaisuudessa yhä vähemmän ja palveluja tarvitsevia yhä enemmän yhtälö on kieltämättä hankala. Tulevaisuudessa meillä ei ole varaa kasvattaa julkisilla aloilla työskentelevien joukkoa. Tulemme tarvitsemaan kipeästi työntekijöitä yrityssektorille ja kaikille niille aloille joiden toiminta ja taloudellinen tulos kasvattavat vientiämme ja bruttokansantuotetta. Vain niin pystymme turvaamaan julkisen palvelusektorin rahoituksen.

Kuntauudistuksen tarvetta pitäisi arvioida kuntien talouden ja asukastyytyväisyyden näkökulmasta.

Julkisen sektorin alijäämän ja kestävyysvajeen korjaaminen tulee olla kuntauudistuksen lähtökohta kuntien lukumäärän sijaan. Kuntien järjestämien palvelujen kustannuksissa on erittäin suuria eroja. Usein vielä niin, että suurten keskuskaupunkien yksikköhinnat ovat korkeammat kuin pienempien kuntien. Kuntauudistuksessa tulisikin kohdistaa paine niihin kuntiin joiden palvelurakenne on epätaloudellinen ja asukastyytyväisyys alhainen. Nyt on myös tartuttava toimeen viime vaalikaudella kesken jääneiden normitalkoiden suhteen. Normitalkoiden tarkoituksena oli keventää ja purkaa kuntien palvelutuotantoa ohjaavaa lainsäädäntöä.

Kehyskuntia moititaan asukkaiden houkuttelemisesta keskuskaupungeista ja väitetty kilpailun asukkaista olevan epätervettä. Ihmisillä on kuitenkin perustuslaillinen oikeus valita asuinpaikkansa. Jos pienempi kunta tarjoaa ihmiskasvoista, nopeaa ja edullisempaa palvelua vaikkapa rakennuslupa-, päivähoito- tai terveyspalveluissa viihtyisän ja turvallisen asuinympäristön lisäksi, eikö kilpailu silloin toimi asukkaiden hyväksi? Terve kilpailu palveluiden laadussa ja kustannustehokkuudessa pitäisi suurissa kaupungeissa ottaa haasteena ja tarttua kaupunkien sisäisten hallintohimmeleiden tehostamiseen. Tämä olisi parempi vaihtoehto sen sijaan, että vaaditaan lakiin muutosta työssäkäyntialueiden kokoisten suurkaupunkien perustamiseksi. Suuria muutoksia ei voida sanella ylhäältä alas, tarvitaan aitoa vuoropuhelua ja osallisuutta Valtion ja kuntien välillä. Vuoropuhelulle on mahdollisuus viimeistään kun, valtiovarainministeriön kuntaosasto jalkautuu kuulemaan kuntia ensi vuoden tammi-maaliskuussa.   

Kalle Jokinen

kansanedustaja (kok)   

KIITOS KAIKILLE ÄÄNESTÄJILLENI, TUKIJOILLENI JA MAHTAVALLE KAMPANJATIIMILLE. KUN TOIMEEN TARTUTTIIN, ME VOITIMME VAALIT. TEIDÄN KAIKKIEN KORVAAMATTOMALLA TUELLA SAAN JATKAA TYÖTÄNI KANSANEDUSTAJANA JA KOKOOMUS ON ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUURIN PUOLUE!! ASIOITA EI TAPAHDU NIITÄ TEHDÄÄN! NÖYRÄ KIITOKSENI.

Jotkut saattavat ajatella, että meidän alueeltamme valittu edustaja ei aja meidän asioitamme. Parlamentaarikot edustavat ensisijaisesti Suomen kansaa. On suuri merkitys, että edustaja tuntee parhaiten juuri meidän alueemme ihmiset, rakenteet ja tarpeet. Kun hänellä on käytettävänään koko hallinnon verkostot, voi hän monella tavalla edistää alueen tärkeitä hankkeita.

Meillä Päijät-Hämeessä on pitkään ollut painoarvoomme ja väestöpohjaamme verraten aliedustus Eduskunnassa ja ministeriöissä. Tämä johtuu siitä, että täällä äänestetään runsaasti vaalipiirin muiden osien, kuten Kanta-Hämeen ehdokkaita. Vanha suomalainen sananlasku sanoo, että: ”Oma suu on lähempänä kuin kontin suu”. Jokainen voi ajatella, miten suurta mielenkiintoa vaikkapa kantahämäläinen tuntee meidän asioittemme edistämiseen. Edustajat ovat keskittyneet voittopuolisesti suuriin keskuksiin. Maaseudun asioiden tuntemus on myös välttämätöntä siinä yhteiskunnan muutoksessa, mitä nyt juuri elämme. Onneksi meillä on kokeneita ja valistuneita ehdokkaita myös suurten keskusten ulkopuolelta.

Käytetään siis sitä kansalaisen etuoikeutta, jonka vain demokratia tarjoaa. Äänestetään vaaleissa. Meillä on Päijät-Hämeessäkin rehellisiä ja osaavia ehdokkaita, erityisesti Kalle Jokinen, jonka tunnen osaavana, harkitsevana ja rohkeana yhteisten asioitten hoitajana ja päättäjänä.

Seppo Jokipelto
kunnallisneuvos
Hollolan kunnanjohtaja evp.

Kuva Hannes Paananen, Vierumäen Mediapaja

Tähän maahan tarvitaan virallinen linja siitä, miten liikuntaa tullaan jatkossa käyttämään terveyden ja hyvinvoinnin välineenä. Liikunnasta on saatava virallinen varteenotettava vaihtoehto hyvinvoinnin rakentamiselle. Niin kauan kun tätä ei oteta vakavasti, hyväksymme periaatteessa hyvinvoinnin murentumisen. Näissä talkoissa tarvitaan meitä kaikkia.

Liikunnan käyttö pitää hallita ja osata henkilökohtaisesti oikein. Ilman vakavaa suhtautumista liikkumiseen lääkkeen tavoin on vaikea uskoa saavutettavan tuloksia. Tottakai jokainen voi liikkua omilla ehdoillaan, milloin haluaa ja miten haluaa, mutta usein tulos tällaisissa tapauksissa ei ole hyvä. Siksi olen markkinoinut Vierumäellä Liikunnasta TäsmäLääkettä -nimistä tuotettamme, joka tarjoaa yhteisöille eväät liikuntakulttuurin kehittämiseen.

Suomalaiset eivät ole laiskoja, vaan heitä pitää lähestyä kunnioittaen heidän arkeaan ja löytää sinne yhdessä rakentaen liikunnallinen osuus, jolla voi itse aloittaa hyvinvointinsa rakentamisen.

Liikunnalliset hyvinvointitoiminnat on jatkossa kirjoitettava osaksi henkilöstöstrategiaa ja suunnitella toimintamallit, tavoitteet, kannusteet ja motivointitavat, jotta voimme myös seurata toiminnan tuloksia niin yksilön kuin yhteisönkin kannalta.

Haasteita liikunnallisen hyvinvoinnin rakentamiseen on olemassa, mutta Kallella on niiden voittamiseen keinoja. Kalle voi omalta osaltaan edistää sitä, että liikunta otetaan viralliseksi välineeksi ennaltaehkäisevän terveydenhuollon kentässä. Tämä vaatii muutoksia rakenteissa, mutta muutosten tekeminen ei liene vaikeata jos halua ja tahtoa löytyy.

Nyt tarvitaan avaraa ja laajaa yhteistoimintaa, koska kysymys on ihmisten terveyden säilyttämisestä, jossa liikunnalla on ja tulee jatkossa olemaan entistä merkittävämpi rooli. Kallella on viiden vuoden kokemus liikunnanopettajana toimimisesta ja hän on kuntapäättäjän roolissa kannustanut ihmisiä liikkuman sekä edistänyt urheiluhalli- ja kenttähankkeita antaen tukensa terveysliikunnalle.

Matti Heikkilä
liikunnan erityisasiantuntija
Suomen Urheiluopisto Vierumäki
Vuoden 2010 urheilugaalan valitsema taustavaikuttaja

Hämeenlinnan ja Lahden markkinoilla nostin esille kotimaisen ruoan merkityksen. Me kuluttajat äänestämme valinnoillamme kaupan hyllyjen välissä joka päivä, siitä millä tuotteilla haluamme kauppiaan täyttävän hyllyt jälleen seuraavana aamuna. Kotimainen ruoka ja lähiruoka ovat meille suomalaisille reilun kaupan tuotteita, jotka lisäävät työllisyyttä. Tämän vuoksi olen jakanut tällä viikolla jo 2000 suomalaisesta rukiista leivottua, Sinuhen omistaman Koivulan leipomon luomuruisleipää. Markkinoilla minua tapaamaan on tullut valtavasti ihmisiä. Olen kokenut useita iloisia jälleennäkemisen hetkiä. Hämeenlinnassa tapasin lähes samalla hetkellä kansakoulun opettajani Teuvo Kiukaan Kataloisten kansakoululta ja Lammin lukion liikunnanopettajani Ville Lehmuksen. Lahden markkinoilla ojensin ensimmäisen leivän torikauppias Tauno “Ole” Saloselle, jonka äiti avasi torikaupan Lahdessa jo vuonna 1949.

Lisää kuvia

Vuosi 1997. Orimattilan poliisivoimissa toiminut Kalle vakuutti minut asenteellaan ja pelisilmällään, joita hän hyödynsi nuorten parissa työskennellessään. Oli aika vaikuttavaa seurata, miten taitavasti Kalle loi toimivan keskusteluyhteyden nuoriin.

Vuosi 2006. Tutustuin Kalleen henkilökohtaisesti tultuani houkutelluksi mukaan Orimattilan kunnallispolitiikkaan. Muistan, kuinka Kalle jo ensitapaamisella toivotti minut lämpimästi ja avosylin mukaan joukkoon. Siitä päivästä lähtien hän on toiminut ohjaajanani, tsemppaajanani ja ystävänäni. Samalla olen saanut tutustua myös Kallen valloittavan perheeseen. On ollut mykistävää huomata, miten Kalle osaa ja pystyy kaiken kiireensä keskellä omistautumaan myös perheelleen, kiireettömästi.

Vuosi 2011. Nyt ollessani kahden pienen tytön äiti huomaan aina silloin tällöin tuskailevani lasteni eteen aikanaan tulevia kriittisiä valintoja, vaaroja ja kyseenalaisia houkutuksia. Näissä tilanteissa toivoisin Kallen olevan ohjaamassa, auttamassa ja suojelemassa heitä kaikissa hänet rooleissaan: opettajana, poliisina ja poliitikkona. Kaikista eniten soisin Kallen kuitenkin voivan hyödyntää kaikkea tätä lasten ja nuorten parissa koettua ja opittua kansanedustajana. Roolissa, jossa hän pystyy tuomaan paperinmakuisiin asioihin ja päätöksiin sellaista arjen joskus raadollistakin kokemusta ja näkemystä, jota harvalla muulla kansanedustajalla on.

Tiina Kuosa, äiti, viestintäproviisori, päätoimittaja

Me molemmat olemme olleet erityisluokan opettajina, mikä on arvokasta kokemusta elämän kannalta. Kalle osaa ajatella nuorten asioita laajemmasta näkökulmasta ja hänellä on inhimillinen arvomaailma.

Lähipoliisin työ on luonteeltaan ennaltaehkäisevää. Opastamme, neuvomme ja yritämme lisätä ihmisten kokemaa turvallisuuden tunnetta. Vaikka lähipoliisi on kaikkia varten, ovat nuoret erityisesti minun sydäntäni lähellä. Yhteiskunnan pitäisi reagoida nuorten syrjäytymiseen ja kysyä, miksi osa nuorista voi niin pahoin?

Eri arvioiden mukaan Suomessa on jo 35 000–70 000 syrjäytynyttä nuorta. Eli nuorta, jotka ovat käyneet peruskoulun jos sitäkään, mutta eivät ole töissä tai koulutuksessa. Me emme tiedä missä he kaikki ovat ja mitä tekevät, tai mitä heidän juurettomuutensa tulee yhteiskunnalle vielä maksamaan.

Sen perusteella mitä työssäni näen, sanoisin, että osa nuorista kokee olonsa turvattomiksi, heiltä puuttuvat rakkaus ja rajat. Siitä seuraa sitten erilaisia ongelmia. Peräänkuuluttaisin paluuta perhekeskeisyyteen, yhteisöllisyyteen ja tiettyyn jämäkkyyteen. Ei vanhemman tarvitse eikä pidä olla lapsensa kaveri. Perusvälittäminen ja asioiden yhdessä tekeminen riittää.

Lainsäätäjiltä toivoisin keinoja ja toimenpiteitä eri viranomaisten yhteistyön edistämiseksi. Tuttujen naamojen kanssa olisi helpompaa luoda keskinäinen luottamus asioiden hoitamiseksi. Uskon, että Kallella on kokemusta ja näkemystä näiden asioiden toteuttamiseen.

Vesa Okkola, lähipoliisikoordinaattori, Päijät-Hämeen poliisilaitos

Jonkinlainen puskuri tietysti pitää olla. Mutta jos sijoitustoiminta on ollut edes jotenkin onnistunutta, moinen varallisuusmassa antaa väkisin tuottoa. Lisäksi osalla nyt perittäviä eläkemaksuja kasvatetaan rahastoja edelleen. Ei meillä rahasta ole alkuunkaan puutetta. Systeemin voi kaataa vain suuri vuotuinen työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien määrä. Eläkepommi on siinä, että eväät syödään etukäteen.

Ikääntyvien ryhmään kuuluvilla on runsaasti kontakteja ja elämänkokemusta, monet haluavat vielä toimia hyödyllisellä tavalla ja keski-iän kasvaessa monet kykenevät aktiiviseen elämään yhä vanhempina. Tällaiset sanotaan vaikka kuusikymppiset kykenevät osallistumaan moniin projekteihin, vapaaehtoistoimintaan ja hankkeisiin paremmin kuin aktiivisen työuransa aikana. Monet hoitavat esimerkiksi lastenlapsiaan tai puolisoaan ja säästävät näin yhteiskunnan varoja. Eläkkeelle siirtyneiden panosta olisi osattava hyödyntää, eikä siirtää heitä kylmästi varsinaisen arkielämän ulkopuolelle.

Jo 1970-luvun lopulla muutamat kriittisesti ajattelevat ikäsosiologit katsoivat, että vanhojen ihmisten huono-osaisuutta liioitellaan. He näkivät, että korostamalla iäkkäiden ihmisten avun tarvetta terveydenhuollon viranomaiset, geriatrit ja gerontologit pyrkivät hankkimaan itselleen ja toimialalleen lisää virkoja, resursseja ja statusta. Jotenkin tähän tekee mieli uskoa, sillä käytännössä siitä näkyy viitteitä. Eivät kaikki iäkkäät ole huono-osaisia, monet eivät tarvitse elämänsä aikana ainuttakaan ns. vanhuspalvelua. Seniorit eivät ole mikään yhtenäinen takuueläkettä saava ryhmä. Päinvastoin, sen ikäiset ovat hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisissa taloudellisissa asemissa toisiinsa nähden.  On eläkeläisiä, on työssä olevia, on yrittäjiä, on suuria eläkkeitä saavia ja on pieniä eläkkeitä saavia, on toimeentulotuen varassa eläviä, on jokunen miljonäärikin. Ikä on huono yhdistävä tekijä. Tarvitaan kohdennetumpia toimia, jotta yhteiskunnan apu löytää aidon tarpeen.

Sosiaali- ja terveysministeriössä on nyt valmisteltu luonnos laiksi, jolla turvattaisiin iäkkäiden oikeus tarpeenmukaiseen hoivaan, kun tarve on monipuolisesti arvioitu. Noin joka neljäs 75-vuotias henkilö tarvitsee toimintakyvyn heikkenemisen takia säännöllisiä palveluita, kuten kotipalvelua, kotisairaanhoitoa, omaishoidon tukea tai ympärivuorokautista hoivaa. Tämä on merkittävä muutos, mutta jättää kuitenkin esimerkiksi terveyspalveluja tarvitsevat alle 75-vuotiaat ulkopuolelle. Työterveyspalvelujen päätyttyä monet eläkkeelle siirtyneet voivat jäädä puutteellisten terveyspalvelujen varaan, jos eivät ole riittävän aktiivisia oman terveydentilansa seurannassa.

Hyväksyimme eduskunnassa aika loppumetreillä pitkään odotetun kotikuntalain muutoksen. Se mahdollistaa nyt iäkkäiden hoitoa tarvitsevien vanhempien muuttamisen lähemmäs lapsiaan. Aina tähän kotikuntalain muutokseen saakka hoitoa tarvitsevilla iäkkäillä ei ollut oikeutta siirtyä kotikunnastaan toiseen kuntaan, ellei vastaanottava kunta sitä hyväksynyt. Taustana oli hoitokustannusten kasvu muuton kohdekunnassa. Tällaista rajoitusta voi pitää jopa perustuslakiin kirjatun asuinpaikan vapaan valintaoikeuden vastaisena. Muutos on tältä kannalta merkittävä, mutta erityisesti inhimillinen sukupolvia yhdistävä parannus.

Oma koti on varmasti jokaisen ikääntyvän ihmisen toivepaikka. Omassa kotikunnassa ja kotona selviytymiselle on turvattava riittävät edellytykset. Mutta siinä vaiheessa kun tämä ei enää syystä tai toisesta ole mahdollista, on hoitopaikan vastattava kunkin tarvetta. Ihmisarvoinen vanhuus on perusoikeus.
Ikääntymiskehityksen voi nähdä myös positiivisena muutoksena.



Olen tuntenut Kallen muutaman vuoden. Tänä aikana olen saanut hänestä asiallisen rennon kaverin vaikutelman. Kalle tietää, että perhe on peruspilari ja ymmärtää myös liikunnan vaikutuksen ihmisen hyvinvointiin. Tartutaan siis kaikki toimeen ja äänestetään Kalle jatkoon. Uskon, että hän on vielä yksi tulevaisuuden ministereistämme. Hän on oman alueensa, ei vain paikkakuntansa asialla. Uskaltaa olla myös eri mieltä ja perustelee kantansa. Tällaista miestä on helppo kannattaa.

Risto Kalermo,liikunnanopettaja, Heinola

Lisää kuvia

Heti numeron varmistumisen jälkeen lähti Pekkolan ulkomainontaporukka Peltosen Heikin tarrapajalle numeroiden tekoon. Otsalamppujen yö sujui tehokkaasti entiseen malliin ja vuorokauden vaihtuessa monet mainostaulut ympäri Hämettä olivat valmiina. Aamulla alkoi tulla  positiivisia viestejä selkeistä tauluista. Moni oli tyytyväinen myös siitä, että tutut, edellisistä vaaleista kierrätetyt taulut saivat jatkaa tehtäväänsä myös näissä vaaleissa. Mainonnassakin voi noudattaa kestävän kehityksen periaatteita.

Eino Vaittinen, Lammi